Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Jyväskylän lukiokoulutus > Voionmaan lukio > Opiskelu > Oppiaineet > Fysiikka > Fysiikka ylioppilaskirjoituksissa >

Fysiikka ylioppilaskirjoituksissa

YLLÄPITOON >>    

Fysiikka ylioppilaskirjoituksissa

Fysiikan kokeen tehtävät laaditaan lukiolain tuntijakopäätöksessä määrättyjen yhden pakollisen ja seitsemän syventävän kurssin oppimäärien perusteella. Tehtävät testaavat lukion opetussuunnitelmien perusteissa kuvattujen kurssien keskeisten sisältöjen hallintaa ja tavoitteiden saavuttamista.

Fysiikan kokeessa on 13 tehtävää: 12 tavallista (0-6 p.) ja yksi jokeritehtävä (0-9 p.). Annettavien tehtävien lukumäärää päätettäessä on otettu huomioon oppimäärän laajuus (kahdeksan kurssia). Kokelaalla tulee olla kokeessa myös valinnanvaraa, jotta koulujen erilaiset painotukset opetussuunnitelmaa toteutettaessa eivät vaikuta koemenestykseen. Tällä tehtävämäärällä on mahdollista testata fysiikan laajan oppimäärän hallinta riittävän kattavasti, ja sen puitteissa voidaan toteuttaa hyvin erotteleva ylioppilaskoe. Fysiikan kokeessa vastataan enintään kahdeksaan tehtävään.

Fysiikan kokeen kokonaisvaatimustaso ei nouse nykyisestä. Tehtäväsarjaan sisältyy yksinkertaisia kurssikohtaisia perustehtäviä, joiden osaaminen riittää alempiin arvosanoihin. Korkeimpien arvosanojen saamiseksi opiskelijan täytyy kyetä menestyksellisesti käsittelemään myös vaativia, aineelle luonteenomaisia, fysikaalista ajattelua edellyttäviä tehtäviä.

Noin 60 % tehtävistä tulee olemaan ainakin osittain laskennallisia probleemoita, joilla testataan ilmiöiden tunnistamista ja niitä koskevien lakien soveltamista, graafisten esitysten tulkintaa, mittaustulosten analysointia jne. Laskennallisten tehtävien arvostelussa painotetaan oikeaan tulokseen pääsemisen ohella fysikaalisen tilanteen tarkastelua, perustelujen esittämistä ja tuloksen järkevyyden arviointia.

Noin 40 % tehtävistä on ns. esseetehtäviä, jotka fysiikassa useimmiten ovat päättelytehtäviä, ilmiöiden analysointia fysiikan tietojen perusteella sekä tyyppiä "vastaa lyhyesti" ja "perustele oikea vaihtoehto" olevia moniosaisia tehtäviä. Varsinaisten, jäsentelyä edellyttävien otsikkotehtävien osuus on suhteellisen vähäinen.

Jokeritehtävä on tyypillisesti vaativahko esseetehtävä, joka edellyttää tietoja usean kurssin alueelta ja voi myös ylittää oppiainerajat.

Uuden ylioppilastutkintoasetuksen perusteluosan mukaan kunkin reaaliaineen kokeessa tulee olla 1-4 oppiainerajat ylittävää tehtävää. Fysiikan kokeessa on perinnäisesti ollut muihin luonnontieteisiin, erityisesti kemiaan, integroivia tehtäviä. Integraatiota voi luontevasti olla myös tieteen historian ja terveystiedon suuntaan. Oppiainerajat ylittävissä tehtävissä otetaan huomioon opetussuunnitelman perusteissa esitetyt aihekokonaisuudet.


Lähde: www.ylioppilastutkinto.fi