Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä > Jämsän koulutus ja opiskelu >>

Tietoa ja yhteyksiä

YLLÄPITOON >>    
 

Yhteyshenkilöt

 

Koulun oma kerhotoiminta

Koulun kerhotoiminta on määritelty perusopetuslaissa ja opetussuunnitelman perusteissa.
Koulun kerhotoiminnalla tarkoitetaan nimenomaan perusopetuslain 47§:ssä mainittua ja opetusuunnitelman perusteissa määriteltyä toimintaa, jonka järjestämisen periaatteet tulee kirjata opetussuunnitelmaan.
Koulu määrää toiminnasta vuosittaisessa työsuunnitelmassaan, ja sen vuoksi koulut ovat keskeisessä osassa kerhotoiminnan suunnittelussa ja kehittämisessä.
Kerhotoiminta on tarkoitettu peruskoulun vuosiluokkien 1-9 oppilaille. Kerhotoimintaa voidaan järjestää myös toisen asteen oppilaitoksissa, mutta tämä toiminta ei kuulu koulun kerhotoiminnan kehittämisen erityisavustuksen piiriin.
Koulun kerhotoiminta on oppilaalle aina maksutonta ja vapaaehtoista. Oppilailta ei saa periä materiaali- eikä osallistumismaksuja.
Kerhoja voidaan järjestää ennen tai jälkeen koulupäivän. Mikäli kerho ajoittuu keskelle koulupäivää, tulee siihen osallistuminen olla oppilaille vapaaehtoista.
Kerhoja voidaan järjestää tarpeen mukaan myös ilta-aikaan ja muualla kuin koulun tiloissa, kunhan ne täyttävät koulun kerhotoimintaa määrittävät ehdot ja rehtori on hyväksynyt tilojen käytön (mm. turvallisuuden).
 

Kerhotoiminnan kehittämisen tavoitteet

Koulujen kerhotoiminnan kehittämisen tavoitteena on saada aikaan monipuolista, lapsen ja nuoren kasvua tukevaa vapaa-ajan toimintaa, joka vakiintuu osaksi lapsen ja nuoren iltapäivää. Kerhotoiminnalla pyritään siihen, että jokaisella lapsella olisi mahdollisuus ainakin yhteen, esimerkiksi liikunnalliseen, kerhoharrastukseen läpi koko perusopetuksen. Tavoitteena on koulujen kerhotoiminnan kehittäminen siten, että kerhotoiminnan piiriin saadaan myös niitä lapsia ja nuoria, joilla ei ole esimerkiksi perheen tuen puuttuessa mahdollisuutta harrastaa säännöllisesti.
Kerhotoiminnan kehittämisessä on tavoitteena myös syventää kodin ja koulun yhteistyömuotoja. Koulut voivat hyödyntää kerhotoiminnan järjestämisessä kolmannen sektorin, koulun muiden sidosryhmien ja eri hallintokuntien osaamista. Kehittämistoiminnan aikana koulun kerhotoiminta pyritään vakiinnuttamaan osaksi perusopetusta.
OPH:n asettamat tavoitteet kerhotoiminnalle:
* kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen
* lasten ja nuorten osallisuuden lisääminen
* mahdollisuuden antaminen sosiaalisten taitojen kehittämiseen ja yhteisöllisyyteen kasvamiseen
* mahdollisuuden antaminen onnistumisen ja osaamisen kokemukseen
* luovan toiminnan ja ajattelun kehittäminen
* lasten ja nuorten kannustaminen tuottamaan omaa kulttuuriaan
* mahdollisuus oppilaan tuntemisen lisäämiseen
* harrastuneisuuden tukeminen ja myönteisten harrastusten edistäminen.
(lähde: http://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/perusopetus/koulun_kerhotoiminta )
Kerhotoiminta on tarkoitettu peruskoulun vuosiluokkien 1-10 oppilaille. Kerhotoimintaa voidaan järjestää myös toisen asteen oppilaitoksissa, mutta tämä toiminta ei kuulu koulun kerhotoiminnan kehittämisen erityisavustuksen piiriin.