Sosiaalisen median seminaari järjestetään Faktiassa 26.9.2013 klo 13.15 - 16.00 ja se on suunnattu opetushenkilöstölle. Seminaarissa perehdytään sosiaaliseen mediaan, sen eri välineisiin ja tutustutaan niiden käyttömahdollisuuksiin opetuksessa. Soveltuu hyvin vasta-alkajille.
|
Kahden iltapäivän kestävässä koulutuksessa käsitellään digitaaliseen valokuvaan liittyvät peruskäsitteet ja valokuvien käsittelyn eri vaiheet kuvaamisesta julkaisuun. Sen lisäksi opit tunnistamaan yleisiä valokuvissa esiintyviä ongelmia ja ratkaisemaan niitä kuvaustilanteissa tai jälkikäteen kuvankäsittelyssä.
|
|
|
|
Koulutus järjestetään kevään 2014 aikana Forssassa yhteistyössä Niilo Mäki Instituutin kanssa. Koulutus sisältää kolme lähijaksoa sekä etätyöskentelyä.
|
|
EA 1 -koulutus antaa perustiedot ja –taidot auttaa hätätilanteessa ja tavallisimmissa sairaus- ja onnettomuustilanteissa. EA 1-kurssi on voimassa kolme vuotta.
|
|
Paikka: Hyvinkää tai lähiseutu
Koulutuksessa perehdytään puheen ja kielen kehitykseen sekä puheen, kielen ja kuulon vaikeuksiin oppimisen näkökulmasta. Tutustutaan puhetta tukeviin ja korvaaviin kommunikaatiomenetelmiin sekä niiden käyttöön opetuksen tukena. Koulutuksen järjestää EduCluster Finland Oy.
|
|
|