Kaivosyhtiö Northland on joutunut keskeyttämään rautakaivoksensa toiminnan Ruotsin Pajalassa. Syynä on rahan loppuminen, koska Northlandin pankkitilit suljettiin perjantaina velkojien vaatimuksesta.
Puolustusvoimat jatkavat sodanaikaisten räjähteiden raivaamista kesän aikana Pohjois-Suomessa. Pohjois-Suomen sotilasläänin johdolla kartoitetaan ja raivataan räjähteitä yhteensä seitsemässä kohteessa eri puolilla Lappia sekä Pudasjärvellä ja Oulussa. Ensimmäisiä kohteita on raivattu kuluneen viikon aikana Rovaniemen pohjoispuolella sekä Oulun Hiukkavaarassa.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt perjantaina 24. toukokuuta Rovaniemen Rantavitikan peruskoulun rehtori Esa Pasmalle kouluneuvoksen arvonimen. Pasma jättää opetustyön tänä keväänä.
Samana päivänä kun Saara Aallon uusin albumi julkaistaan, nainen itse laulaa Sodankylässä. Tuoreet kokemukset yhteisesiintymisestä maailman ykköstenorin Jose Carrerasin kanssa Kiinassa vaihtuvat sotilassoittokuntien tahteihin ja Lapin valoisiin öihin.
Lapin kotiseutuyhdistysten edustajat kokoontuvat Rovaniemellä perjantaina. Kokoontumisessa päätetään muun muassa Lapin edustaja Suomen Kotiseutuliiton valtuustoon.
Taiteen edistämiskeskus lakkauttaa kaikki aluetoimipisteidensä taiteilija-asunnot ulkomailla vuosina 2013-2015. Lakkauttamisia perustellaan säästösyillä, mutta myös sillä, ettei toiminta ole riittävän ammattimaista.
Rovakatu 1:n rakennuksen remonttiaikeet ovat tyssänneet. Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen käytti kiinteistön osalta otto-oikeuttaan perusturvalautakunnan ylimääräisessä kokouksessa maanantaina.
Norjalaispojat pääsivät syöttämään lähietäisyydeltä miekkavalasta. Pojat olivat kalastamassa veneestä Nordkapin Nordvågenin lähellä, kun ilmeisesti nälkäinen miekkavalas tuli saaliinjaolle.
Lapin aluehallintoviraston ylijohtaja Timo E. Korva jää eläkkeelle 1.9.2013 alkaen. Korva täyttää kesäkuussa 65 vuotta ja hän on ollut Lapin aluehallintoviraston ylijohtajana viraston perustamisesta eli vuoden 2010 alusta alkaen.
Yle uutisten tekemän vertailun mukaan Savukosken lukio menestyi Lapin lukioista parhaiten tämän kevään ylioppilaskirjoituksissa. Vertailussa lukiot laitettiin paremmuusjärjestykseen ylioppilaskirjoitusten neljän pakollisen aineen pistekeskiarvon perusteella.
Yritykset ovat tehneet viime vuotta enemmän konkursseja Lapissa. Tilastokeskuksen mukaan tammi-huhtikuussa Lapissa pantiin vireille 38 konkurssia, mikä on neljä enemmän kuin vuotta aiemmin.
Yhtiön vajaa kuukausi sitten liikkeelle laskema 362 miljoonan dollarin joukkovelkakirjalaina on suljettu. Se ei tullut täyteen, vaikka yhtiö laski lainan määrää kesken merkintäkauden 335 miljoonaan dollariin. Nyt Northlandilla on kolme kuukautta aikaa miettiä, miten se järjestää rahoituksensa.
Rovaniemen kaupungin kunnossapitopäällikkö Hannu Kumpula on saanut hyvän tiedottajan poronkellon. Palkinnon myönsi rovaniemeläinen toimittajayhdistys Polar Press Club perjantaina.
Kittilän tulvapenkereen rakentaminen voi alkaa vuoden kuluttua, arvioi Kittilän kunnan tekninen johtaja Lauri Kurula. Kurulan mukaan rakentamistöiden alkaminen edellyttää sen, että penger saa lainvoimaisen maisematyöluvan.
Sodankylän Orajärven koulun lakkauttaminen on varmistunut. Sodankylän kunnanvaltuusto päätti torstaina illalla, että koulu Orajärvellä loppuu elokuun alussa.
Metsähallituksessa ollaan yllättyneitä Pelkosenniemen Pyhätunturilla olevan luontokeskus Naavan suuresta suosiosta. Naava on toiminut vasta vuoden, mutta taloon odotetaan jo sadattatuhannetta asiakasta. Suunnittelija Reeta Nyman sanoo, että kaikki ennakko-odotukset on jopa reippaasti ylitetty.
Suomalaisilla kauppaketjuilla olisi tutkijan mukaan paljon parannettavaa tuotannon vastuullisuudessa kehitysmaissa. Pitkien tuotantoketjujen taakse on kuitenkin lähes mahdotonta nähdä ja valvoa niitä. Kaupan omien tuotemerkkien ihmisoikeusrikkomukset paljastanutta tutkijaa odottaa oikeuskäsittely Thaimaassa.
Talvivaaran sulfaattipäästöt ylittävät lähivuosina moninkertaisesti aiemmat, lähilammet ja -järvet suolanneet jätevesijuoksutukset. Jotta yhtiö voisi jatkaa toimintaansa, se joutuu poistamaan kaivosalueelta vuosien virheratkaisujen keräämien vesien mukana lähes 50 miljoonaa kiloa sulfaattia. Viranomaiset ratkaisevat pian, minne ja millä aikataululla suolavedet lasketaan.
Uskontoryhmien välistä vuoropuhelua edistävä Faith Matters -järjestö kertoo BBC:lle, että hyökkäyksiä on ollut eri puolilla maata ja myös internetissä.
Tampereen kaupungin johto kielsi aiemmin Venäjän uusia arvoja käsittelevän konferenssin pitämisen pääkirjasto Metson tiloissa, ja Suomi-Venäjä -seura perui samaan konferenssiin liittyvän Stalin-tilaisuuden Lenin-museolla.
Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa puolestaan maan ensimmäinen gay pride -mielenosoitus sujui rauhallisesti, joskin tiukassa poliisivalvonnassa. Molemmissa maissa on suunnitteilla homojen vastaisia lakeja.
Pirkanmaalla on sattunut lauantaina kaksi liki identtistä nokkakolaria. Yhteensä kahdeksan ihmistä on loukkaantunut, joista toisessa onnettomuudessa viisi vakavasti.
Polkupyörällä päihtyneenä polkeminen on lain mukaan liikennejuopumus. Lain rikkomisesta ei kuitenkaan seuraa mitään, sillä polkupyörän tai hevosvaunun kuljettajalle ei ole promillerajaa. Ei, vaikka ajaisi perjantairuuhkassa nelostiellä.
Sodanaikaiset kranaatit löytyivät mullanhakupaikasta, josta on viety multaa useaan taloon Torniossa. Viranomaiset tarkastavat uusien kranaattilöytöjen mahdollisuuden kaikkien multaa noutaneiden talojen osalta.
Tykki- ja ohjustulitus alkoi pian päivän koitettua. Opposition hallussa olevilla alueilla on kuollut yli 20 ihmistä ja haavoittunut kymmeniä, kertoo Syrian Observatory for Human Rights -järjestö.