HEI KOTIVÄKI!
LEIRIKOULU ELI ”LIIKUNNAN RIEMUA LÄPI KOULUN JA ELÄMÄN”
Leirikouluprojekti alkaa olla siinä vaiheessa, että suunnitelmien yksityiskohtia hiotaan ja viimeisiä euroja kerätään kokoon. Kukaan ei ole ilmoittanut jäävänsä pois leirimatkalta, joten reissuun on lähdössä ryhmä, jossa on 30 oppilasta ja 4 valvojaa.
Varsinainen leirikirje tulee toukokuun alkupuolella ja siinä kerrotaan tarkat tiedot matkasta, mukaan otettavat varusteet, yhteystiedot sekä matkaa varten laaditut säännöt. Jokainen matkaan lähtijä sekä jokaisen oppilaan huoltaja allekirjoittaa säännöt ja siten sitoutuu noudattamaan niitä ennen matkaa, sen aikana ja sen jälkeen.
Meille on saatu mahtumaan monta mielenkiintoista ohjelmaa kolmelle vuorokaudelle. Vielä on otettava loppurutistus tarvittavien eurojen saamiseksi kasaan. Alla kevään tulevia tapahtumia, joihin kaivataan käsiä, jalkoja, ideoita, voittoja, kolikoita ja seteleitä
TULEVAA TOIMINTAA
Myyntituotteet Keksejä ja karkkeja on vielä muutama laatikollinen koululla odottamassa parempiin suihin pääsemistä. Jos jokainen perhe ostaa vielä yhden tai kaksi rasiaa vaikkapa pääsiäiseksi, niin saamme viimeisetkin laatikot pois kellarin portaista.
Koulupaidat tekivät kauppansa ja niitä lähti tilaukseen yli 90 kpl! Hienoa ja kiitos tilaajille! Paitojen saavuttua, ne toimitetaan tilauslistojen mukaan myyjille, jotka toimittavat paidat ostajille ja keräävät rahat, jotka toimitetaan koululle kirjekuoressa myyjän nimen ja summan kera tai maksetaan tilille viestillä PAIDAT+myyjän nimi.
Sukkakansiot saatiin viimein lähtemään ja sukkien toimitusta odotellaan ensi viikon aikana. Totuttuun tapaan myyjät toimittavat sukat tilaajille ja keräävät rahat, jotka toimitetaan koululle suljetussa kirjekuoressa oppilaan nimen ja summan kera tai maksetaan yhdistyksen tilille viestillä SUKAT+oppilaan nimi. Yksi sukkakansio on edelleen kateissa. Jos löydätte sen kotoanne, palauttakaa koululle.
11.5. 18.30-20.30 Kevätkarkelot Tanhuvaarassa. Pääsymaksu (sis. kahvin/teen/mehun + suolaisen palan tai pullan) 8 €/aikuinen, 5 €/lapsi, perhelippu 20 €/2 aikuista+lapset (esiintyjät ilmaiseksi). Ohjelmassa lasten musiikki-, lausunta- ja tanssiesityksiä, kuvaamataidon ja käsitöiden työnäyttely, lasten kevätmuotia Sokoksesta ja Top Sportista, tarjoilua ja arpajaiset. Lisäksi myynnissä ainakin koulupaitoja.
Tarvitsemme tähän tapahtumaan arpajaisvoittoja sekä apukäsiä työnäyttelyn järjestämiseen / koristeluun sekä keittiöön / lipppujen ja arpojen myyntiin. Ilmoittautukaa Jaanalle tai Sannalle. Voitot voi tuoda koululle viimeistään 2.5.
ME WAHRELAISET – VAHIJÄRVEN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry 14.4.2011
|