|
Aamulla klo 9 alkoi koulu. Kaupunki näytti aivan erilaiselta valossa, tosin yhtä sokkeloiselta. Todella kaunista.
Jakauduimme kahdeksi ryhmäksi. Itse lähdin Miran, Heinin, Lauran ja Sussun kanssa poikien mukana alakertaan. Luokka näytti puukäsityöluokalta jossa oli pari tietokonetta. Opettaja näytti, mitä oli ohjelmassa ja meillekin annettiin välineet. Yritimme vähän sanoa että voimme hyvin olla tekemättäkin, mutta opettaja tuli, näytti ja pisti tekemään. Olihan se ihan mukavaa juottaa tinaa itse väännettyyn rautakehikkoon, vähän vino siitä kyllä tuli… Pojat olivat mukavia kun tulivat juttelemaan, kovasti rohkaisivat puhumaan saksaa.
Ritilät saatiin valmiiksi ja oli tauon paikka. Vaihdoimme ryhmiä. Menimme atk-luokkaan katsomaan The Hangover -elokuvan saksaksi dubattuna. Äänet olivat huonot ja tuskin siitä muutenkaan olisi paljon ymmärtänyt. Seuraavaksi lähdimme saksantunnille tutustumaan ihmisiin, jotka ovat seuraavaksi tulossa opiskelijavaihtoon. He vain nauroivat, kyselivät vähän Suomesta ja me vastailimme.
Kahdeltatoista lähdimme kotiin Jonaksen ja Niklaksen kanssa, he asuvat aivan vieressä. Selinalla oli vielä yksi tunti. Söimme kotona ja sen jälkeen lähdimme pyörillä poikien kanssa torille, jossa oli markkinat. Samanlaiset kuin Suomessakin. Illan vietimme nuorisotalolla, kiva paikka. Melkein kaikki meistä olivat siellä. |